Turussa on aina hauskaa

Esittelemme seuraavien kuukausien aikana blogissa kaikki aluemyymälämme. Aloitamme matkan Suomen Turusta, jossa vietettiin itsenäisyyspäivän aattona glögi-iltaa yhdessä naapurissa sijaitsevan Huiskulan kanssa.

Turun seudun asiakkaita palvelevat Satu ja Martti. Satu on saapunut Turun toimipisteeseen 24 vuotta sitten, ja Martti liittyi joukkoon kymmenen vuotta myöhemmin.

Työnsä parhaiksi puoliksi Satu nimeää työkaverit, asiakkaat ja monipuolisen työn. ”Martti ymmärtää usein jo pelkästä katseesta tai viimeistään puolikkaasta lauseesta, mitä tarkoitan”, Satu nauraa. Muutama asiakas on säilynyt koko 24 vuoden ajan. Hän muistaa erityisen hyvin uransa alkupuolelta erään asiakkaan, joka osti kerralla kaiken tarpeiston uuteen kukkakauppaansa. ”Lasku oli 17 000 markkaa, ja jokainen rivi kirjoitettiin käsin”.

Martti saapui myymälään silloisen myymäläpäällikön kutsumana, oman kukkakauppansa muutama vuosi aiemmin lopettaneena. Puutarhatyöntekijän ja floristin koulutuksella Martti on Selja T. -tuotteiden parissa kotonaan. Asiakkaat pääsevätkin usein ihastelemaan miehen upeita somistuksia, asetelmia ja ideoita. Martti on ollut myös mukana Selja T:n ostojen suunnittelussa ja messuosastojen tekemisessä.

”Ihmiset ostavat silmillään, joten haluamme tarjota asiakkaillemme silmänruokaa”, Martti toteaa. Siihen asiakkaat ovatkin tottuneet, ja myymälässä käy yleensä melkoinen kuhina.

Kukkia, kukkia, kukkia

Saammeko esitellä: vierailevana bloggaajana master florist Pirjo Koppi!

Kukkia kotipöydällä, aina! No ei nyt ihan aina, mutta melkein. Arki on ihanampaa kukkien kera, ja juhlan hetkellä niitä on tietenkin moninkertaisesti enemmän. Tällä ajatuksella on menty jo monta vuosikymmentä ja tätä kukkien ilosanomaa olen yrittänyt myös muille jakaa. Työskentelen päivittäin kukkien kanssa, voin todellakin sanoa, että rakastan työtäni ja rakastan kukkia. Kukilla on mieletön voima: ne ilahduttavat, lohduttavat, piristävät. Toisin sanoen kukilla ei voi koskaan mennä pieleen.

Tämän päivän trendi DIY ”Do It Yourself” on vahvasti läsnä ja ihmiset haluavat tehdä kaikkea itse. Kukka-asetelmia tehdään usein itse, ja käsillä tekeminen ja käsityöt ovat muutenkin erittäin suosittuja. Kukat ovat kauniita ja kiehtovia ja on ymmärrettävää, että moni haluaa nauttia ja fiilistellä itse tekemillään asetelmilla. En ajattele tätä menetettyinä tilaustöinä, vaan positiivisena asiana. On hienoa, jos saamme ihmiset innostumaan floristiikasta. Vielä hienompaa on, jos saamme ihmiset ostamaan kukat kukkakaupoista ja hakemaan opastusta tekemiseen kukka-alan ammattilaisilta.

Kukkien sitominen näyttää helpolta, mutta se yllättää monet haastavuudellaan. Usein oman kokeilemisen jälkeen päädytään tilaamaan kukka-asetelmat lähikukkakaupasta. Kukka-alan ammattilaisina hallitsemme tekniikat ja materiaalitietouden. Pystymme vastaamaan kaikenlaisiin, jopa erikoisiinkin asiakkaiden kukkasidontatoiveisiin kukkakitaroista pupujusseihin, kukkakoruista tilateoksiin ja kaikkeen siltä väliltä. Erikoistilauksien tekemiseen löytyy aina tarvittaessa ammattilainen.

Meille alan ammattilaisille on itsestäänselvyys, että kukat ja juhlat kuuluvat yhteen. Juhlavuoden hengessä sininen ja valkoinen ovat pääväreinä monen itsenäisyyspäivän juhlan koristeluissa. Juhlavuonna eritysesti halutaan elävien kukkien kanssa mukaan pala Suomen luontoa tunnelmaa tuomaan. Luonnosta kerätyt oksat, varvut, heinät, sammaleet ja jäkälät täydentävät asetelmia. Ympäri Suomea on myös talkoilla sidottu havuseppeleitä sankarivainajien haudoille. On ollut hienoa, miten yhteishenki on ollut korkealla ja useat kollegat ovat olleet organisoimassa talkoita.

Uskoisin, että tulevaisuudessa kukat kiinnostavat vielä enemmän ja aina tullaan käyttämään eläviä kukkia. Kukka-alan ammattilaisia tullaan myös tarvitsemaan. Silti toivoisin, että ei käännytetä itse asetelmansa tekeviä asiakkaita pois, vaan innostetaan ja kannustetaan heitä. Kukat ovat ihania ja ne kuuluvat kaikille.

Hyvää Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa!

Ostajamme maailmalla

Ostajamme käyvät säännöllisesti useilla kansainvälisillä messuilla Kauko-Idässä ja Euroopassa haistelemassa uusia trendejä ja valitsemassa seuraavan tai sitä seuraavan kauden tuotteita. Kun tuotteita valitaan, saattaa niiden myyntisesonkiin olla aikaa yli vuosi. Tälläkin hetkellä ostajamme ovat Kiinassa tutkimassa syksyn ja joulun 2018 valikoimaa.

Messumatkat ovat antoisia mutta raskaita. Matka-aika on pitkä, ja jo hotellilta alkaa valtava kuhina, kun joka puolelta maailmaa saapuu ostajia havittelemaan juuri omille asiakkailleen sopivia tuotteita. Myyjät ovat messuilla sitä mieltä, että kaikki kyllä onnistuu, mutta kotiin palattua ja neuvottelujen alettua toden teolla huomaammekin, ettei kaikki todellakaan onnistu.

Ostaminen on tiimityötä ja vuorovaikutusta, joka alkaa jo ennen matkaa. Tutkimme asiakkaidemme palautteita ja selvitämme toiveita, sekä kuuntelemme oman myyntiväkemme ajatuksia. Kartoitamme yleisiä ja paikallisia trendejä ja seuraamme edellisten kausien tuotteiden menestymistä.

Kun viikon messumatka on ohi, olemme väsyneitä ja paljon viisaampia sen suhteen, mitä seuraavaan sesonkiin lähdemme asiakkaillemme tarjoamaan. Ettehän siis epäröi antaa palautetta ja toiveitanne meille, sillä ne antavat ostotyöhön hyvän pohjan!

Viherkasvit sisustuksen tähtinä

Viherkasvien suosio ei näytä hiipumisen merkkejä. Jotta erilaiset kasvit saa sopimaan juuri omaan sisustukseensa, kannattaa katse kääntää ruukkuihin, pussukoihin, pesiin ja amppeleihin – kaikkeen missä kasveja voi kasvatella.

Selja T:n valikoimista löytyvät varmasti ratkaisut niin rouheammasta tyylistä pitäville kuin herkän romanttista tunnelmaa kotonaan vaaliville. Viherkasveilla sisustamista kun voi olla yhtä monenlaista kuin on sisustusmakuja muutenkin.

Tutustu kattavaan ruukkuvalikoimaamme verkkokaupassamme!

Inspiraatiota Formex-messuilta

Selja T. kävi hakemassa inspiraatiota ja haistelemassa uusia tuulia alamme isoilla messuilla Tukholmassa. Näytteilleasettajat eri puolilta maailmaa olivat rakentaneet vaikuttavia messupisteitä, joiden kiertämiseen meni useita tunteja.

Bongasimme paljon tuttuja tuotteita, joita myös tällä hetkellä verkkokaupastamme löytyy, mutta myös uusia tuulia. Väreissä huomion kiinnittivät mustan hallinta, murretut värit ja erilaiset luonnonsävyt.

Luonnonmateriaalit ovat nyt suosittuja, mikä näkyi esimerkiksi saviruukkujen ja puulaatikoiden määrässä. Nämä ovat myös helppoja somistusmateriaaleja, joihin saa lisää näyttävyyttä yksinkertaisesti pinoamalla niitä päällekkäin.

Kasveista ja luonnosta ammentaminen muutenkin kuin viherkasvien ja kukkien avulla on nyt hyvin trendikästä. Kasveja näkyy sisustustuotteissa ja kaikenlaisissa pikkuesineissäkin.

Katso myös nämä tuotteet verkkokaupastamme:

Puulatikot

Saviruukut

Elokuun tunnelmointia

Elokuun pimenevät illat ovat mitä ihaninta aikaa nauttia ja tunnelmoida vaikka jo kynttilöiden valossa. Sadekaan ei haittaa, kun sitä katselee suojaisasta paikasta viltin alta, villasukat jalassa.

Luonnollisen ja hiukan boheemin tyylin mausteisen lämpimät sävyt ja luonnolliset materiaalit sopivat kauniisti juuri tähän kesän ja syksyn taitekohtaan. Myös sesongin kukat, kuten näyttävät auringonkukat, noudattavat samaa sävymaailmaa. Uudet Terra-sarjan tuotteet istuvat hienosti syksyn vastaanottamiseen, ja niihin voi asetella vaikkapa elokuun viljoja tai auringonkukkia koristeeksi.

Tutustu elonkorjuusesongin tuotteisiimme

Varo piikkejä!

Kaktukset jatkavat trendien etunenässä tänäkin vuonna. Etenkin suuret
kaktukset tuovat näyttävän lisän mihin tahansa sisustukseen. Niiden usein hieman harmaaseen taittava sävy sopii loistavasti  nyt pinnalla olevaan värimaailmaan, joka sisältää pehmeitä ja haalean utuisia sävyjä.

Viherkasvit kaikissa muodoissaan ovat jo pitkään olleet suosittuja sisustuselementtejä. Myös heille, joilla ei synnynnäistä viherpeukaloa ole, on onneksi tarjolla vehreyttä esimerkiksi näiden kuvassa näkyvien kaktusten muodossa.

Oranssit t-paidat

Ensi viikolla aluepisteissä ja verkkokaupassa tapahtuu poskettomia juttuja. Seuraa oranssia ilmoittelua ja henkilökuntaa, joka kulkee oranssi t-paita päällä. Heillä on sinulle kerrottavaa. Mutta se selviää 12.6 maanantaina.

Heippa siihen saakka…

Selja T.

Hiio hoi

Kesä on vihdoinkin saapunut. Nyt on aika nauttia auringon lämmöstä ja laineiden liplatuksesta, kastaa varpaat hiekkaan ja vierailla vaikka parhaan ystävän luona.

Tuliaisiksi tai mökkiviemiseksi, ja miksei omankin liikkeen kesäsisustukseen Selja T.:ssä on ajankohtaisia, ihania tuotteita.

Ja miten se nyt menikään, kaikki paitsi purjehdus on turhaa…

Nautinnollisia kesähetkiä!

Yksinkertainen ja luonnonläheinen pääsiäiskattaus

Selja T. sai vieraita! Tämän blogitekstin kirjoitti ja Selja T. -tuotteilla näyttävät kattaukset loi Essi Esmeralda’s -sisustusblogista:

http://blogit.meillakotona.fi/esmeraldas/paasiaiskattaus/

 

Pääsiäinen lähestyy vauhdilla, vaikka tänä vuonna pääsiäinen onkin aika myöhään, huhtikuun puolessa välissä vasta. Mikäs sen mukavempaa kuin viettää pääsiäisen vapaita silloin kun ollaan jo kunnolla keväässä! Kotiin on kiva tuoda aina jotain pientä pääsiäiseen liittyvää ja keväistä tunnelmaa tuovaa somistusta.

 

Koska keväinen pääsiäistunnelma syntyy hyvin pienistä ja yksinkertaisista asioista, en halunnut lähteä kikkailemaan turhalla runsaudella vaan keskityin muutamaan yksittäiseen asiaan. Pääsiäinen ei ole mitään ilman pajunkissoja. Niinpä nostin pöydän päätyyn kauan haaveilemani lasisen pallomaljakon, jossa on nippu suloisia pajunkissoja.

 

Pajunkissojen lisäksi pääsiäistunnelmaa tuovat pääsiäismunat. Nämä kauniit terrakotansävyiset ja valkoiset munankuoret pääsivät mustaan Kubus kulhoon koristeeksi. Koska terrakotta tuntuu juuri nyt mitä sopivimmalta kevätväriltä, jätin ruokaa lukuunottamatta värit minimiin koko kattauksesta. Aitoa terrakottaa edustaa kolmen saviruukun setti, jonka voisi koota kokonaisuudeksi yhdelle aluslautaselle. Tällä kertaa otin kuitenkin savilautasen kattauskäyttöön, suojasin sen leivinpaperilla ja asettelin grillatut parsat sen päälle. Saviruukkuihin laitettiin salaattia ja kurkkua tarjolle.

Kun näihin pääsiäiseen sopiviin somisteisiin lisätään hiukan pellavaa, hiekan väristä lasia ja pehmeän väriset lautasliinat, on simppeli ja luonnonläheinen pääsiäiskattaus valmis.

 


Kattauksissa käytetyt Selja T. -tuotteet löydät tietysti Selja T. palvelutukuista ja verkkokaupastamme.