Lupsakat kuopiolaiset toimivat toisiaan auttaen

Kuopion palvelutukku on itäisin piste Selja T. -kartalla. Laajaa aluetta palvelevat Sari, Seija, Markku, Ville ja Jaakko, sekä kiireapulaisena Jukka. Kokemusta tässä joukossa riittää, kuten myös uutta intoa: Make on kuljettanut arkkuja asiakkaille yli 30 vuotta, kun taas Seija aloitti Selja T. -myyjänä kuukausi sitten.

Seijan lisäksi Sari vastaa Selja T. -tuotteiden myynnistä. Sari onkin asiakkaille tuttu kasvo, sillä hän kiertää kahdesti vuodessa kenttää. ”Floristihortonomi Seija muodostaa Sarin kanssa todella vahvan tutkaparin Selja-myyntiin”, kehuu Jaakko.

Miesten päävastuualueena ovat hautauspuoleen kuuluvat tuotteet kuten arkut ja uurnat sekä logistiikasta huolehtiminen. ”Alue on maantieteellisesti melko laaja ja operoimme sitä kolmen auton kalustolla. Tarvittaessa saamme kuljetuksiin apua mister Jukalta, joka pyyhältää apuun nopeastikin soiton saatuaan. Make vastaa pääasiassa kuljetuksista ja minä sekä Ville puuhaamme enemmän toimistolta käsin, etsien ratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin. Tiukan paikan tullen kaikilla on osaamista auttaa toista yli puoluerajojen ja se on Kuopiossa iso vahvuus”, selvittää Jaakko työnjakoa.

Lupsakat ja rennot asiakkaat, päivien vaihtelevuus sekä laadukkaat tuotteet, joita on kiva myydä, tekevät kuopiolaisten mielestä tästä työstä mielekästä ja mielenkiintoista. Tervetuloa siis poikkeamaan Suurahontien myymälässä!